Olemme koonneet tähän ne kaikkein keskeisimmät asiat, jotka tekevät lämpöpumppuhankkeista niin erityisluontoisia:

1. Lämpöpumppuun perustuva järjestelmä on parhaimmillaan ylivoimaisesti paras tapa varsinkin suurten ja keskisuurten rakennuksen jäähdytykseen ja lämmitykseen niin elinkaaritaloudeltaan kuin päästöiltään (ks. kuvagallerian elinkaarikuvaaja). Tämä ei toteudu kuitenkaan oikopäätä eikä kaikissa kohteissa, vaan ensinnä tulee löytää parhaat kohteet ja sen jälkeen hakea niihin paras mahdollinen järjestelmäratkaisu ja valvoa projektin kaikissa vaiheissa, että ns. heikkoja lenkkejä ei pääse muodostumaan missään vaiheessa.
   
2. Varsinkin geoenergiakenttään perustuva maalämpöjärjestelmä on luonteeltaan hyvin pitkäaikainen investointi, esimerkiksi geoenergiakentän käyttöikä voi olla yhtä pitkä kuin itse rakennuksenkin (lisätietoa kohdassa 9).  Pelkkä takaisinmaksulaskelma ei kerro juuri mitään investoinnin kokonaisvaikutuksesta, joten ehdottomasti paras menetelmä elinkaaritarkastelu, jossa voidaan ottaa huomioon minkä tahansa hintatrendien vaikutus. Hyvin toimivan lämpöpumppujärjestelmän suhteellinen kannattavuus paranee edelleen energioiden hintojen noustessa, koska hinnan nousu ei vaikuta sen suureen ilmaisenergiaosuuteen (ks. kuvagallerian elinkaariesimerkki).
   
3. Varsinkaan suuren lämpöpumppujärjestelmän toteutukseen ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan vaihtoehtoja on lähtökohtaisesti "lukematon määrä". Varioida voi lämmönlähteitä (käytettävissä jopa 10 eri lämmönlähdettä), järjestelmäkytkentöjä, lämpöpumppuyksiköitä (teholuokka, kompressori, kylmäaine, kylmäprosessi, vakiokone/koneikko, räätälöity kone jne), lisä/varalämpövaihtoehtoa (vaikuttaa aina myös lämpöpumpun mitoitukseen ym.), toimintojen keskitystä/hajautusta jne. Käytännössä kuitenkin kohdekohtaiset rajoitukset, erityisvaatimukset, kannattavuusseikat ym. rajaavat oikeasti toteutuskelpoisten vaihtoehtojen määrän siten, että lopussa on jäljellä yleensä yksi selkeästi paras vaihtoehtoa.
4. Suomenkin olosuhteissakin lämmönlähteitä on käytettävissä useita, suurissa järjestelmissä käytössä voi olla jopa viisi - kuusi eri lämmönlähdettä (esim. lämpökaivot, tilojen jäähdytys, poistoilma, kiertoilman kuivaus, jätevesi, suora aurinkoenergia jne).  Lämmönlähdeperusta kannattaa aina optimoida tapauskohtaisesti, koska tällä voidaan säästää sekä investointi- että käyttövaiheessa.
5. Elinkaarikustannusten ero voi olla hyvin ja huonosti toimivan/toteutetun lämpöpumppujärjestelmän välillä jopa suurempi kuin alkuinvestointi. Tämä voidaan osoittaa sekä laskennallisesti että laitosten käyttöhistorian kautta. Tämä perustuu siihen tosisasiaan, että parhaimmissa järjestelmissä ilmaisenergian osuus voi olla lämmityksessä jopa 75 - 80 % ja jäähdytyksessä yli 95 %, mutta heikoimmillaan ilmaisenergiaosuudet voivat jäädä hyvinkin vaatimattomiksi, jolloin ilmaisenergia korvautuu ostoenergialla. jonka hinta voi nousta hyvinkin korkeaksi, kun mukaan otetaan energiamaksujen lisäksi tehomaksut.
   
6. Edellä mainitun "hajontailmiön" fysikaalinen perusta liittyy lämpöpumpun perustana olevan kylmäprosessin hyötysuhteen ja myös tehosaannon riippuvuuteen olosuhteista ja monesta muusta tekijästä. Lämpöpumppulaitoksen vuosihyötysuhde voi vaihdella todella laajalla skaalalla, jopa välillä 100 -  500 % (teoreettista ylärajaa ei ole, vrt perinteisten lämmityslaitteiden hyötysuhteiden hajonta esim. 70 - 100 %). Hyötysuhde 100 % tarkoittaa sitä, että lämpöä syntyy yhtä paljon kuin käyttöenergiaa kuluu eli lisähyötyä ei synny, hyötysuhde 500 % sitä, että lämpöä syntyy viisinkertainen määrä käyttö/ostoenergiaan verrattuna, jolloin neljä osaa on tätä lämmön lähteistä otettua ilmaisenergiaa.Tämän lisäksi samasta laitteesta saatava huipputeho voi vaihdella käyttöolosuhteista riippuen ollen hyvissä olosuhteissa jopa 2,5-kertainen verrattuna epäedullisiin käyttöolosuhteisiin.
   

7. Heikoimman lenkin merkitystä ei voi ylikorostaa näissä järjestelmissä. Jos jokin lenkeistä
   lämmönlähde - lämpöpumppulaitos - lämpökuorma ei sovi yhteen muiden kanssa tai pettää, tämä heikoin lenkki dominoi koko käyttötaloutta. Esimerkiksi edes tehokkaasta lämpöpumpusta ei saada täyttä hyötyä, jos lämmönlähteet tai niiden lämpötilat eivät riitä. Muuten hyvä lämpöpumppu voi seistä tyhjän panttina myös siinä tapauksessa, että lämmitysverkosto vaatii lämpimämpää vettä kuin lämpöpumppu kykenee tuottamaan, jolloin sähkövastus korvaa lämpöpumpun. Esimerkkejä löytyy lukuisia. Heikkoihin lenkkeihin sisältyvät riskit ovat hallittavissa, jos vain asia tiedostetaan ja siihen halutaan panostaa.
   

8. Hyvä järjestelmä ei ole läheskään aina kallein, koska järjestelmän investointi ja toiminnot (mukaan lukien lämmön lähteet) on optimoitu. Olennaista on järjestelmän tarkka mitoitus kohteen lämmön ja jäähdytyksen tarpeeseen. Sekä yli- että alimitoitus aiheuttavat turhia kustannuksia ja kumpikin tuntuu olevan varsin yleistä. Päämitoitus on yleensä saatavissa suhteellisen tarkasti hanskaan jo ensimmäisessä esiselvitysvaiheessa, mikä jo pelkästään tuo esiselvitykseen käytetyn panoksen takaisin moninkertaisesti.
9. Energiakaivot ovat oikein suunniteltuna ja käytettynä monessa mielessä hyvä lämmönlähde ja porattavissa lähes joka paikkaan (pohjavesialueilla rajoituksia, jotka eivät välttämättä estä rakentamista). Kaivojen toiminta perustuu kallioperään aikojen alusta saakka varastoituneeseen lämpöön. Energiakaivojen muodostamaa geoenergiakenttää voidaan teoriassa hyödyntää jopa loputtomiin varsinkin, kun kenttää välillä ladataan, mihin löytyy useita vieläpä edullisia tapoja. Yleisin virhe on asentaa kaivot liian lähelle toisiaan ja yrittää ottaa niistä lämpöä enemmän/nopeammin kuin ympäristöstä ehtii johtua tilalle korvaavaa lämpöä. Vastaan on tullut jopa tapauksia, joissa lämpökaivo on saatu jäähän jo ensimmäisen talven aikana ylikuormituksen seurauksena. Vaarana on tällöin mm. kollektoriputken kasaan painuminen, joita on havaittu ja tutkittu runsaasti mm. Ruotsissa. Geoenergiakenttä ja koko järjestelmä kannattaa lähtökohtaisesti suunnitella toimimaan rakennuksen koko elinkaaren ajan, jolloin investointi voi maksaa itsensä takaisin moneen kertaan.  Huomattakoon, että valitettavan yleinen lievähkö alimitoitus näkyy usein vasta muutaman vuoden käytön jälkeen, jolloin toimittajan takuut ovat menneet umpeen.
10. Energiakaivojen lisäksi on käytettävissä luita muitakin lämmönlähteitä: perinteinen pintamaa, vesistöt (virtaava vesi ei sovellu), ylijäämälämpövirrat, poistoilma, tilajäähdytys, laitetilojen jäähdytys, kylmäkoneiden lauhdelämpö, ulkoilma, jätevesi, savukaasu ym. Paras lopputulos syntyy usein yhdistelemällä eri lämmönlähteitä, joten olennaista on löytää kuhunkin kohteeseen sopivin ja kannattavin lämmönlähdeperusta.
11. Lämpöpumppuhankkeisiin liittyvä selvitys- ja suunnittelutyö kannattaa aina jakaa useampaan pienempään vaiheeeseen, mitä suurempi hanke, sitä useampia vaiheita. Suurin virhe on alkaa oikopäätä suunnitella ja toteuttaa jotain tiettyä konseptia selvittämättä ensin sen sopivuutta, toteutuskelpoisuutta ja kannattavuutta. Vaiheittaisen etenemisen etuna on mm. se, että päätös hankkeen jatkamisesta seuraavaan vaiheeseen voidaan tehdä erikseen jokaisen vaiheen jälkeen. Jos kannattavuus/toteutettavuus näyttää esiselvityksen jälkeen heikolta, panostuksen voi lopettaa siihen eikä rahaa tuhlattu sen enempää. Kustannusarvio ja hankeperusta tarkentuvat jokaisen selvityskierroksen jälkeen. Suurjärjestelmien kysymyksessä ollessa tarvitaan yleensä useampi selvitysvaihe, ennenkuin tiedetään millainen järjestelmä oikeasti kannattaa viedä toteutusuunnitteluun (ks. kohdat 3 ja 4 edellä).
    
12. Vähänkin suuremman tai monimutkaisemman lämpöpumppujärjestelmän kokonaissuunnittelu vaatii oikeasti paljon osaamista, työtä ja paneutumista asiaan. Asian vaativuudesta huolimatta kansalliset suunnitteluohjeet ja normit puuttuvat lähes kokonaan eikä Suomessa ole edes saatavissa lämpöpumppualan suunnittelijakoulutust. Osaaminen voi syntyä siten vain alan teoreettisen taustan (kylmä + lämpötekniikka) hallinnan ja pitkällisen kokemuksen yhdistelmänä.
    Panostus kokonaissuunnitteluun on kuitenkin ehdottoman kannattavaa, investoija hyötyy välittömästi investoinnin optimoinnin tuottamien säästöjen kautta, mutta vielä suurempi hyöty kertyy elinkaarikustannusten kautta.